Vatsa kasvaa ja jaarittelua

Hikan vatsa kasvaa ihan älytöntä vauhtia. Se on jo nyt niin iso, että jopa seistessä sen vatsakarvojen alta pilkistää söpö vaaleanpunainen pullea vatsa. Kun nyt ollaan vasta päivässä 43, niin kauhulla odotan kuinka iso siitä lopulta tuleekaan...

Muuta suurempaa päivitettävää odotukseen liittyen ei ole. Hikan muutenkin valtava ruokahalu on kasvanut ihan mahdottomaksi ja Hikasta on tullut kömpelömpi, mutta mitenkään muuten ei odotus vielä näy. Päivityksen aihe onkin lähinnä yleistä jaarittelua aiheesta ”miksi”. Sattuneesta syystä olen siis viime viikkojen aikana keskustellut paljon normaalia enemmän pyrtseistä, Hikasta ja omista jalostuskriteereistäni, joten ajattelin ajan kuluksi kirjata niitä tännekin. 

En ole ikinä haaveillut kasvattamisesta, olen kyllä aina ollut kiinnostunut seuraamaan oman rodun koiria, mutta kasvattamaan? Ei. Enkä olisi tälläkään kertaa tähän ryhtynyt ellen pitäisi Hikasta niin kovin ja kivoja yhdistelmiä ei ihan valtavasti tule eteen, etenkään jos on narttupentua vailla (nyt kun Pätkiskin on kastroitu niin mieluusti pysyisin yhdessä sukupuolessa). Silti nartun pennutukseen liittyvät riskit, pennutuksen vaikutus harrastamiseen, kotien löytämisen haasteet ja se valtava vastuu mikä minusta tulee sen mukana kun pennun uuteen kotiin antaa, ovat itselle sellaisia asioita, että helposti olisin voinut päätyä toiseenkin ratkaisuun, vaikka kuinka halusinkin Hikan jälkikasvua itselleni. 

Mutta tässä sitä nyt ollaan (ensimmäistä ja ehkä myös viimeistä kertaa) ja oikeastaan ihan vain siksi, että Hikka täyttää kaikki toiveeni ominaisuuksiensa puolesta ja lisäksi se on persoonaaltaan jotain niin minua, että on kauhea ajatella ettei sitä joku päivä olisi tuossa. (Plus hienoinen painostus sieltä sun täältä 😁). 

Mutta siihen kysymykseen ”miksi?”. Vaikka tässä tapauksessa sekä Hikka että Aivo ovat hienoja aksakoiria, niin omat kriteerit jalostuskäytössä painottuvat pääasiassa muihin asioihin kuin siihen, miltä koirat näyttävät aksaratoja juostessaan. 

Itse pidän pyrtsiä paimenkoirana (vs seurakoira), ihanan omalaatuisena ja erikoisena, mutta kuitenkin nimenomaan paimenena, jonka pitäisi siis omata työkoiralle tarpeellisia ominaisuuksia. Eikä hienosti liikkuvaa aksakoiraa katsoessa läheskään kaikkia minua kiinnostavia ominaisuuksia välttämättä voi päätellä. Agilityn suoritus on kuitenkin lyhyt ja nopea ja useimmille koirille luonnostaan hauskempi kuin esimerkiksi pitkä seuraaminen tai joku pitkäkestoinen paineenalla/itsenäistä suorittamista edellyttävä työskentely.

Mitä ominaisuuksia sitten toivoisin omalta jalostuskoiralta noin niinkuin tuon yllämainitun näkökulmasta (toki niitä perusteluita on tukku muitakin, mutta tästäkin tulee jo pitkää jaarittelua):

- Toimintakyky, joka itselleni tarkoittaa kokonaisuutta sisältäen yleisesti rohkeuden sekä rohkeutta/kykyä toimia "järkevästi" jännissäkin tilanteissa, ei taipumusta passivoitumiseen tai vastavuoroisesti voimakkaisiin pakoreaktioihin, nopeaa palautumista. Minua ei haittaa vahvatkaan ensireaktiot koiralta tilanteissa jotka yllättää/jännittää kunhan palautuu nopeasti vs että koira menee passiiviseen ”kuplaan” vaikuttaen näennäisen viilipytyltä mutta ei oikeasti kykene kohtaamaan asiaa.

- Vahva saalis, taistelutahto ja hyvä ruokahalu eli koiran moottorilla olisi tukeva perusta mieluiten kaikissa näissä jolloin se ei ole pelkkää vaivalla rakennettua tai silmänlumetta eli sitä, että vilkas koira näyttää innokkaalta kotitreeneissä mutta tosipaikantullen/pitkän suorituksen aikana/epäonnistumisista tyhjenee nopeasti kuin ilmapallo. Koiraa on myös helppo motivoida. Yksinkertaistettuna paimennuskin pohjaa saaliskäyttäytymiseen, taistelutahto saa koiran yrittämään entistä kovemmin myös niissä vaikeissa/lannistavissa tilanteissa ja hyvä ruokahalu nyt mielestäni vaan kuuluu elinvoimaisuuteen. Tämä artikkeli on yksi suosikeistani liittyen siihen kuinka tärkeä koiran moottori on: http://silvia.trkman.net/fearshep.htm

- Temperamentti (vilkas) eli tykkään aktiivisista, joka asiaan osallistuvista, nopeasti reagoivista koirista, jotka eivät ole kuitenkaan sillä tavoin (häiritsevän) vilkkaita, etteivät kykene enää kaiken huomioimisen lomassa keskittymään olennaiseen. Tällaisia on myös yleensä helpompi saada mukaan kaikenlaiseen puuhasteluun ilman virpomisia uudestaan ja uudestaan vs hieman hitaampi/rauhallisempi yksilö

- Ei liikaa pehmeyttä/herkkyyttä eli ei sellaista ylenpalttista ohjaajapehmeyttä että ottaisi painetta ohjaajan jännittämisestä/negatiivisesta palautteesta tms ja yleisesti kohtuullisen kova eli saa oppia tilanteista mutten soisi niiden jäävän vaivaamaan. Omaan käteen sopii vahvan laumavietin omaava/hieman ohjaapehmeä koira vs hyvin itsenäinen camelboots. 

- Tasapainoinen hermoiltaan eli pystyy keskittymään/fokusoimaan tehtäviin, ei yleisen hermostunut, ei ääni/alusta/paikka yms arkuuksia, pystyy rauhoittumaan ilman mittavia opetustoimenpiteitä (myös vieraissa paikoissa ja tilanteissa). Varma erilaisissa tilanteissa. Esim lähdöissä odottaminen pitäisi oikealla (mustavalkoisella) koulutuksella olla mahdollista myös sille kiihkeämmälle tyypille

- Sosiaalisuutta en itseisarvoisesti hae, mutta jos nartulta tai sen taustoista löytyy ns haastavampia ominaisuuksia (dominanssi, terävyys, vahtiminen kuten Hikalta) niin mieluiten valitsen kumppaniksi sosiaalisemman/varmemman yksilön kuin epävarmemman/epäsosiaalisemman, koska ottaen huomioon mitä muita ominaisuuksia etsin koirassa, niin on varmempi välttää yhdistämästä liikaa epävarmuutta yhtälöön. Sitä kuitenkin oletusarvoisesti kovin helposti tulee ilman yrittämistäkin. Sellainen mielistelevän ylenpalttisen ihmisrakas koira on siis kuitenkin kaukana siitä mitä haen. Välinpitämättömyys ei haittaa pätkääkään hankalampiinkaan ominaisuuksiin yhdistettynä, pidättyväisyys jo hieman ja epäluuloisuus sitten jo enemmän. Ja luonnollisesti ihan vaan arkuus (ihmisiin/asioihin suuntautunut) ei ole suotavaa missään skenaariossa.

- Suvun vaikutus. Itselleni on tärkeää, ettei kyse ole pelkkien tähdenlentojen yhdistämisestä. Tykkään, että ympäriltä löytyy tasalaatuisia pentueita, joissa ne toivomani ominaisuudet on nähtävillä (tietenkin eri painotuksin) kaikilla yksilöillä. Huomaan myös välttäväni kivojakin yhdistelmiä mikäli sukutaulussa on lähellä koiria, jotka jättävät tosi hyviä mutta myös useita sellaisia koiria joista itse en niin välitä. Tämänkin vuoksi arvostan jälkeläisnäyttöä korkealle (en siis katso pelkästään urosta ja sen lähisukua vaan erityisesti mitä uros on jättänyt eri narttujen kanssa).

- Liike. Hyvin liikkuva koira on ilo silmälle ja usein se hyvä liikkuminen tulee hyvästä rakenteesta. Tietenkin kun oma päälaji on nykyään agility niin sitä liikettä arvostaa erityisesti, mutta koen silti, että liikkeen sijaan ne ovat nuo ylläolevat ominaisuudet jotka ensisijassa luovat hyvän harrastus- ja aksakoiran kivijalan (johon rakentaa lisää). Ja hyvän kotikoiran myös. Hikan kanssa pohdin tuota liikettä pitkään, sillä Hikka on sellainen ”pitkän laukan koira” mutta pyrtseissä on paljon hienoja koiria, joilla on erilainen liike, sellainen lyhyempi repivä laukka. Jos liike olisi ollut ainoa kriteeri niin olisin ehkä lopulta päätynyt sellaiseen koiraan, joka liikkuu enemmän Hikan kaltaisesti ja hakenut vielä parannusta siihen jälkikasvussa (esimerkiksi Hikan isän Bregon liike on ihan huikea). Mutta kun vaakakupissa painoi niin paljon muitakin asioita, niin nyt kumppanina on lyhyempi laukkainen tyyppi. Ei yhtään huonompi yleisesti ajatellen ja huikean hienoja jälkeläisiä Aivolle on tullut myös pidemmän laukan omaavien narttujen kanssa, joten mielenkiintoista nähdä millaisia liikkujia tulee Hikan kanssa. 

(Videolla liikkumassa kolme suosikkiani kolmesta eri pentueesta)

- Ulkonäkö. Pitää näyttää pyrtsiltä ja rakenne tulee olla työtä tukeva, mutta muuten aika sama. Hikan ja Aivon yhdistelmässä värityksestä ja turkista voi tulla mitä vaan ja todennäköisesti joku kovasti tätä paheksuukin. 

- Terveys. Viimeinen muttei vähäisin. Kuten luonteenkin osalta, tykkään katsoa kokonaisuutta. Hikka on tutkitusti päästä varpaisiin priimaa ja vaikka Aivolta on tutkittu vain lonkat (A/A), on se jo iäkkäämpi ja edelleen ”kovassa käytössä” eikä sille ole ilmaantunut mitään. Lisäksi Aivon jälkikasvu on mennyt harrastajille ja siten ne on myös terveystutkittu laajasti (hyvin tuloksin). Yhdellä uroksella on todettu OCD, mutta kun sitä on emän linjassa löytynyt muiltakin (eikä näitä tuon osalta ole juur tutkittu Suomessa tai ulkomailla, niin sitä voi olla millä vaan niin kauan kun yksilöä ei ole tutkittu), en itse koe asiaa ongelmaksi. Ei myöskään tiedossa olevia autoimmuunisairauksia, epilepsiaa tai muita vastaavia jälkikasvussakaan. Hikan omat sisarukset ovat pääosin A-B lonkkaisia (ja muutenkin terveitä), samoin Hikan isä sisaruksineen ja suurin osa niiden jälkeläisiä. Hikan emällä on leikattu polvi (oletuksena trauman aiheuttama luksaatio), jonka vuoksi halusin odottaa vähän pidempään nähdäkseni tuleeko Hikalle tai sen sisaruksille ongelmia polvien kanssa. Ei ole tullut, vaikka osa harrastaa todella aktiivisesti. Luuston lisäksi pyrtseissä olen kiinnittänyt huomiota autoimmuunisairauksiin (kaikkea mahdollista mengiitistä kilpparin kautta allergioihin) ja yrittänyt erityisesti välttää niihin liittyviä riskejä. Toki unohtamatta silmiä, sydäntä, epilepsiaa yms muita koiran elämään oikeasti vaikuttavia sairauksia, joita ei missään nimessä halua kohdalle.

Yleisesti täytyy sanoa ettei ollut ihan helppoa löytää urosta joka ei olisi liian läheistä sukua/kertautuisi riskien puolesta väärät koirat, olisi terveyden puolesta tietoa enemmän kuin vain käytettävien koirien osalta (aika paljon tietoa tuntui olevan piilossa/ei-julkista tai sitten oli ”tietoa” joka perustui enemmän henkilökemioihin kuin faktaan), harrastaisi tavoitteellisesti jolloin siihen liittyvästä matkasta/ominaisuuksista olisi enemmän tietoa ja jolla olisi lähisukua josta tätä infoa olisi myös ( tuloksilla ei niin väliä, on paljon koiria joilla on hienoja tuloksia, mutta ne eivät kuitenkaan ominaisuuksiltaan ole sitä mitä etsin). 

Ja jotta ei olisi ollut liian helppoa - koska oma laji on agility ja itselleni nimenomaan siihen lajiin toivon kaveria, niin yksi valintaan vaikuttava seikka oli koko (tästä tunnen hieman syyllisyyttä). Koska Hikan taustoissa etenkin emän puolelta on isokokoista koiraa niin kahden hyvän ehdokkaan punninnassa pienempi koko (myös suvullisesti, ei vain ko yksilö) voitti aina. Ja Aivohan on Hikkaa pienempi mutta myös sen jälkikasvussa pääosin uroksetkin ovat medi-kokoisia. 

Aika monesti meinasin matkan varrella luovuttaa, mutta löytyihän se oikea onneksi viimein 😁. 

Tällä hetkellä omat mielialat vaihtelevat valtavan innostuksen ja paniikin välillä. Puran odotusenergiaani täyttämällä pentuhuonetta kaikenmaailman interaktiivisilla stimulaatioleluilla ja täydentämällä vimmaisesti muuta pentujen hoitotarvikearsenaalia.

En niin malttaisi enää odottaa, että pääsen näkemään millaisia tyyppejä sieltä on tulossa! Ja toisaalta jännittää ihan älyttömästi, että kaikki menee hyvin synnytyksessä ja sen jälkeen. Ja vaikka hyviä koteja on odottamassa monta, niin etenkin uroksille niitä voisi olla enemmänkin nyt kun näyttää tulevan paljon isompi pentue kuin odotin ja tilanteetkin ovat matkan varrella osittain muuttuneet. Itseni tuntien on olemassa iso riski, että kotona on kohta 2 koiran sijaan 10, kun ne kaikki ovat ihania eikä niistä voi enää jossain vaiheessa sitten luopua.... Ja ja ja... Niin jännää mutta kuitenkin niin ihanaa aikaa!